Imatra-biisin sanoituskilpailun tulos julkistetaan OC Barissa!

Imatra-aiheisia kappaleita on 22 Äänitetietokanta Fonon mukaan. Nyt onkin oivallinen hetki etsiä ne käsiinsä, kuunnella ja painaa mieleen imatralaiset sanoitukset, jotta niitä voi verrata keskenään. Imatra nimittäin tulee tänä vuonna saamaan aivan uunituoreen kaupunkibiisin!

Kaupunkibiisin sanoituskilpailun Imatra-kaupunkisarjan voittajat julkistetaan Osmo’s Cosmos Baarissa, osoitteessa Koskenparras 5, keskiviikkona 27.3. iltapäiväkuudelta. Palkintojenjakotilaisuudessa selviää paitsi koko Imatra-sarjan voittaja, myös muut sarjassa hienosti ansioituneet, kunniamaininnan saavat sanoittajat. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, eikä ennakkoilmoittautumista ole.

Kilpailun tiimoilta järjestettiin Biisisanoittamoita ja julkaistiin musiikin moniottelijan Harri Saksalan vinkkivideoita kirjoittajien inspiraationlähteiksi. Imatran Biisisanoittamot pidettiin pubimiljöissä viime syksyn puolella: Pub Vahdissa, Startti Pubissa eli Wanhassa mestarissa sekä Bar Kengurussa. Paikalliset osaajat Heikki Pöyhiä ja Aki Honkatukia vetivät nämä sanoituskohtaamiset – ja tunnelma oli taattu.

Kaupunkibiisin sanoituskilpailussa oli neljä kilpailusarjaa: Imatran lisäksi Turulla ja Riihimäellä oli omat kaupunkisarjansa ja näiden lisäksi etsittiin myös Valtakunnallista kaupunkisanoitusta. Imatran sanoituskilpailussa oli jotain aivan erityistä, jota muissa kilpailusarjoissa ei ollut, nimittäin baarien välinen sanoitusmittelö. Baarisarjan voittajaksi itsensä sanoitti Pub Vahdin väki.

Kaupunkibiisin sanoituskilpailu on Sanoittamalla kaupunginomistajaksi -hankkeen järjestämä. Hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön tukema ja Humanistisen ammattikorkeakoulun vetämä. Imatran kaupunkisarjan pääyhteistyökumppaneina on ollut Imatran kaupunki, Osmo’s Cosmos Band ja Osmo’s Cosmos Bar sekä Pub Vahti, Startti Pub ja Bar Kenguru.

Seuraa uusien kaupunkibiisien matkassa mukana vierailemalla verkkosivuilla www.biisisanoittamo.fi tai Facebookissa @Biisisanoittamo https://www.facebook.com/biisisanoittamo/.

Posted in Ajankohtaista.