Pe 1.9. klo 22:00 (club) Aston Kalmari, Sulferdust, Dj. Jones

Pe 1.9. klo 22:30 (club, ovet 21:00) Aston Kalmari, Sulferdust, Dj. Jones. Liput ovelta 14 € sis. narikan.

Aston Kalmari on Lappeenrannassa vuonna 2018 perustettu rockyhtye. Klamydian ja Samuli Putron äpärälapseksi luonnehdittu bändi tunnetaan energisen mukaansatempaavasta live-esiintymisestään ja koskettavista suomenkielisistä lyriikoistaan. Yhtyeen arvomaailma perustuu toisista huolen pitämiseen, henkisen hyvinvoinnin tärkeyteen ja elämästä nauttimiseen.

Perustamisestaan lähtien aktiivisesti ympäri Suomea keikkailleen kokoonpanon julkaisuhistoriasta löytyy tähän mennessä yksi albumi (Ajatusten ampiaispesä 2020)  ja kaksi EP:tä (Sininen huone 2021 + Aikuisten altaaseen 2022). Aston Kalmarin tunnetuimpia kappaleita ovat Älä rakastu minuun, Sininen huone ja Takaisin pintaan.

“Musiikkimme tarkoitus on tarjota kuulijalleen voimaannuttavaa samastumispintaa asioihin, joista ei yleensä uskalleta puhua ääneen. Parhaassa tapauksessa musiikillemme altistunut samanaikaisesti tanssii ilosta ja itkee patoutuneita tunteitaan ulos. Rakastamme live-esiintymistä, ja se näkyy keikoillamme.” -Yhtyeen laulaja-lauluntekijä Aleksi Arola kommentoi.

Aston Kalmari on:
Aleksi Arola - Laulu ja kitara
Samu Pellikka - Kitara ja taustalaulu
Ville Vuorio - Basso ja taustalaulu
Markus Tuhkalainen – Rummut

Illan aloittaa toinen mainio bändi Etelä-Karjalasta - Sulferdust.

Aston Kalmari:

Spotify:

https://open.spotify.com/artist/69vemTfPojDRaDODOJHxAZ?si=CEl8mK4TRWS3-siG3jzigw

Facebook:

https://www.facebook.com/astonkalmari

Instagram:

https://www.instagram.com/astonkalmari/?hl=fi

Youtube:

https://www.youtube.com/channel/UCU_0c49oJMH-rV17lzX0jzQ

Tiktok:

https://www.tiktok.com/@astonkalmari

La 2.9. klo 21:00 (club) ”Uuden Aallon Ilta” – part II

La 2.9. klo 21:00 (club) "Uuden Aallon Ilta" - part II. Pelle Miljoona, Maukka Perusjätkä, Dj. Vebaso

Nyt on luvassa harvinaista ja legendaarista herkkua! Vuosikymmeniin samalla keikalla nähdään Suomen punk-legendat Maukka Perusjätkä ja Pelle Miljoona. Ja missäs muuallakaan kuin Osmo's Cosmos Barissa Imatralla! Tämä on nähtävä!!
Ovet alakertaan aukeavat klo 21:00 ja eka bändi aloittaa noin 22:00.
Liput (sis. narikan) ennakkoon 18 € -> TIKETTIstä ja ovelta 20 €.
Illan dj:nä Dj. Vebaso. TERVETULOA!

Whitewater Symphony ensiesitys Imatra-päivänä 19.8.2023 klo 21:30 – jatkot @ OC Bar

Whitewater Symphony ensiesitys Imatra-päivänä 19.8.2023 klo 21:30 - jatkot @ OC Bar

JEEE! Imatra-päivänä 19.8. juhlitaan, kun uusi Osmo's Cosmos -teos Whitewater Symphony saa klo 21:30 ensiesityksenä koskinäytöksen yhteydessä. Sen jälkeen jatkopippalot OSMO'S COSMOS BARissa, jossa bändi nousee lavalle klo 23:30. Alla lisäinfoa tiedotteessa.🤩

TIEDOTE 2.8.2023

Osmo’s Cosmoksen rocksinfonia Imatrankoskelle
Ensiesitys Imatra-päivänä 19.8. Luvassa bändin ja kuorojen mahtipontista musiikkia sekä laser- ja pyrotaidetta.

Osmo’s Cosmos on työstänyt rocksinfonian Whitewater Symphony kotikaupunkinsa ylpeyden, kansallismaisema Imatrankosken innoittamana. Reilun varttitunnin sinfonia saa ensiesityksensä koskinäytöksen yhteydessä Imatra-päivänä 19. elokuuta klo 21.30. Imatran Immet ja Vuoksen Mieslaulajat -kuoroilla vahvistettu Osmo’s Cosmos esiintyy kosken padolla laser- ja pyrotekniikalla tehostetussa koskinäytöksessä. Esitys taltioidaan monikameratuotantona, joka julkaistaan videona loppuvuodesta.

Saunasta sinfoniaksi

Osmo’s Cosmoksen taustayhtiö Music-Bros Ay juhlii 35-vuotista taivaltaan. Myös Imatran kaupungilla on meneillään 75-vuotisjuhlavuosi. Näitä molempia juhlistetaan rocksinfonialla.

−Tammikuussa idea koskinäytöksen mittaisesta biisistä putosi lauteilla saunan katosta. Tuli fiilis, että tämä täytyy tehdä. Umpi-imatralaisena Vuoksi on ollut monessakin mielessä vahvasti läsnä tässä matkan varrella. Pöytälaatikosta löytyi jo ammattikouluaikaan 80-luvulla tehty biisi, joka toimi aihiona tälle teokselle. Alussa sinfonista fiilistelyä, keskikohdassa rytinää ja lopussa herkistelyä - kosken pauhujen ja draaman kaaren mukaan, kertoo tuottaja, Osmo’s Cosmoksen perustajajäsen Pete Kiisseli.

−Alkuvuodesta mentiin Peten ja Tipe Johnsonin kanssa muutamaksi päiväksi mökille luonnon rauhaan, jossa teosta työstettiin. Kevään ja kesän mittaan tehtiin orkesteri- ja kuorosovitukset sekä äänitykset, lisää niin ikään tuottaja ja bändin perustajajäsen Ville Soininen.

Teoksen on säveltänyt ja sanoittanut Pete Kiisseli, Ville Soininen ja Tipe Johnson. Bändi esitteli yhteistyöideansa kaupungille heti talvella.
−On hienoa, että kaupungissamme on Osmo’s Cosmoksen kaltaista osaamista ja luomisvoimaa. Tällainen teos kruunaa meidän Imatra-päivän eli kaupungin ikioman syntymäpäivän juhlallisuudet, kaupunginjohtaja Matias Hilden toteaa.

 

Sinfoniasta suomen- ja englanninkieliset versiot

Whitewater Symphonyn englanninkielinen versio julkaistaan ensiesityksen jälkeen YouTuben Osmo’s-TV-kanavalla. Syksyllä julkaistaan CD:nä ja suoratoistopalveluissa EP, joka pitää sisällään englannin- ja suomenkieliset versiot sekä instrumentaaliversion.

Vauhdikkaista keikoistaan tunnettu Osmo’s Cosmos on vuodesta 1996 saakka toiminut showbändi, joka on julkaissut lukuisia albumeja ja videoita. Jykevien covereiden ohella tuotannosta löytyy paljon myös omia biisejä. Mittavasta tuotannosta löytyy myös monia projektiluontoisia julkaisuja mm. Leijonille tehty tsemppibiisi Voimaa, Luokkakokous 3:n tunnuskappale Hauskaa, uudelleensovituskilpailun voitto maakuntalaulusta Karjalaisten laulu, Nenäpäivään Hei Maailma, Finlandia sekä monia urheilujoukkueille tuotettuja biisejä.

 

 

 

www.osmoscosmos.com

www.imatra.fi

www.music-bros.fi

www.youtube.com/@OsmosTV

Komu jyräyttää MV Agustan käyntiin!

Komu jyräyttää MV Agustan käyntiin!

OC Bar ottaa varaslähdön ja jyräyttää Imatranajo-viikonlopun käyntiin jo torstaina 29.6. Silloin viime vuotiseen tapaan OC Barin edustalle saapuu klo 16:00-19:00 paikallinen motoristilegenda Mika-Sakari Komu, mukanaan 350-kuutioinen MV Agusta sekä Aprilia RSV 250. Klo 17:00 jyräytetään käyntiin Aprilia ja 18:00 mahtavasoundinen MV Agusta! Tervetuloa jututtamaan Mika-Sakaria ja kuulemaan mainioita tarinoita hänen pitkältä motoristi-uraltaan.

Useita vanhoja ratapyöriä omistava Komu ajoi 70-80-luvulla EM- ja MM-sarjaa ympäri Eurooppaa ja on ajanut näihin päiviin saakka classic-moottoripyörien ICGP-sarjaa. Osmo's Cosmos hovikuljettaja vaihtaa keikkabussin ratista nopeampaan kulkuvälineeseen ja osallistuu tänäkin vuonna Imatranajon ICGP-osakilpailuun Aprilia vauhtihirmullaan.

Pe 30.6. klo 23:00 Osmo’s Cosmos plays Classic Hard Rock

Pe 30.6. klo 23:00 (club, ovet 21:00) Osmo's Cosmos plays Classic Hard Rock, liput ovelta 20 €, ennakosta 18 € (Tiktetti.fi)

Imatranajo-viikonloppuna Osmo's Cosmos soittaa perinteisesti omassa baarissaan. Perjantaina 30.6. on luvassa spesiaali-keikka Hard Rock -klassikoiden parissa. Tiedossa Osmo-versioita mm. bändeiltä AC/DC, Deep Purple, Kiss, Uriah Heep, Slade, Bon Jovi, jne., jne.
Lauantaina 1.7. nähdään ja kuullaan Osmo's Cosmos "normaalimpi" show.

Ennakkoliput nyt myynnissä Tiketissä. TERVETULOA!